SounDome-jäägalleria ja Kalastuspuiston kahvila avautuvat keskiviikkona 3.2. klo 12

SounDomen jäägalleria Varpasaaressa avautuu keskiviikkona 3.2. klo 12. ❄️

Tänä vuonna igluissa pääsee kokemaan Vuoksen vedenalaista maailmaa jääveistosten sekä videoteoksen muodossa. Nähtäville on veistetty myös jääsoittimia 🎷.

Kahvilassamme tarjolla maukasta lohikeittoa, herkullisia leipomuksia ja taatusti tuoretta savulohta omasta altaasta, myös mukaan vietäväksi tottakai 😋 !

Iglut sekä kahvila avoinna 3.2. alkaen:

Ke-Pe klo 12-18
La-Su klo 10-16

Liput 5 € / hlö, lipunmyynti kahvilassa.

Taataksemme jokaiselle turvallisen igluun tutustumisen, sisälle pääsee kerrallaan vain viisi henkilöä.

Tervetuloa!

SounDome-jäägalleria sekä iglut avautuvat ke 3.2.2021. Myös kahvila palvelee iglujen aukiollessa.

SounDomen iglut rakentuvat jälleen Varpasaareen

Iglut avautuvat helmikuun yleisölle helmikuun alussa. Tänä vuonna igluissa järjestetään kaksi näyttelyä, joista ensimmäisessä pääsee katsomaan ja kokeilemaan (!) jäästä tehtyjä soittimia. Toisessa näyttelyssä tutustutaan Vuoksen vedenalaiseen maailmaan videoteoksen sekä Vuoksi-aiheisten jääveistosten parissa.

Sisälle igluihin pääsee pienryhmissä tai yksittäin, niin että turvavälit säilyvät. Näyttelyihin on viiden euron sisäänpääsymaksu.

Kalastuspuiston kahvila palvelee myös helmikuusta alkaen. Tarkemmat aukioloajat päivitämme myöhemmin iglujen avautumisjankohdan tarkentuessa.

SounDomen jääiglut rakentuvat Varpasaareen

Kuva: Nae Kähkönen