Maisemaristeilyt Vuoksella

Hyppää Vuoksettaren kyytiin ja nauti noin tunnin mittaisella jokiristeilyllä Vuoksen kauniista maisemista joelta käsin.

Risteilytoiminnalla on Vuoksen Kalastuspuistossa pitkät perinteet, ensimmäinen risteily tehtiin vuonna 1992. Risteilyllä kuullaan mielenkiintoista tietoa Imatran ja Vuoksen vesistön historiasta kapteenin kertomana. Risteilyn edetessä kuullaan myös historiallinen äänitetty kertomus.

Lähtö sekä paluu Vuoksen Kalastuspuiston laiturista. Risteilyalus ei ole katettu. Risteilyt totetutuvat säävarauksella

Risteilyt Vuoksella aloitetaan juhannusviikolla ja niitä pidetään kesäkauden loppuun asti keskiviikosta sunnuntaihin klo 15–16. Viimeinen risteilypäivä on lauantaina 24.8.

Voit myös tilata risteilyn erikseen omalle porukallesi (yksityisristeily). Soittele meille 0400 612 100.

Maisemaristeilyt Vuoksella. Lähtö Vuoksen Kalastuspuistosta.

Risteilyhinnat:

Maisemaristeilyt /hlö
Aikuiset 18 €
Lapset 10 €

Risteilyt kesällä keskiviikosta sunnuntaihin klo 15–16

Tilausristeilyt
Alk. 120 €

Aluksessa on 14 paikkaa. 

Varaa risteily

Aktiviteetit Varpasaaressa

Kivaa tekemistä koko porukalle

Kalastuispuisto-lohi

Lohiallas

Takuulla tuoretta lohta omasta lohialtaasta. Voit myös onkia oman lohesi!

Vuoksen-Kalastuspuisto_kalastus

Kalastus

Vuokraa kalastusvälineet. Meiltä saat myös kalastusluvat.

Vuoksen Kalastuspuisto minigolf

Minigolf

Kompakti minigolf-rata sijaitsee aivan ravintolan kupeessa.

Risteilyt Vuoksella

Ihastele kaunista Vuoksea maisemaristeilyllä. Kesällä ke–su päivittäin.

vesipolkupyörä-Vuoksella

Vesipolkupyörät

Ehkäpä hauskin pyörä, jolla olet koskaan ajanut! Tällä pyörällä uskaltaa Vuoksen virtaankin!

kalastuspuisto maastopyörät

Sähköavusteiset maastopyörät

Vuokraa  täysjousitettu sähköpyörä ja tutustu lähiluontoon.

Wakeboard-Imatra

Wakeboard-rata

Wakeboarding on viihdyttävä vesiurheilulaji kaikenikäisille harrastajille. 

Soutuvene Vuoksella

Soutuveneet

Vuokraa soutuvene ja kokeile miltä tuntuu soutaa virtaavassa Vuoksessa.

liukulumikengät

Liukulumikengät

Liukulumikengillä pääset nauttimaan talvisesta luonnosta.

SUP-laudat

SUP-laudat

Suppailu on kivaa kesäpuuhaa, oletko jo kokeillut?

tilaussauna imatra

Tilaussauna

Koe maakaasukiukaan lempeät löylyt ja pulahda raikkaaseen Vuokseen.

Vuoksen Kalastuspuistosta voit vuokrata mm. sähköavusteiset maaastopyörät!

Vuokralla myös

Vuokralla myös polkupyöriä, kanootti ja kajakki.

Scroll to Top